Janni Hussi kertoo Selviytyjien suurimmasta peliliikkeestään

selviytyjät suomi

Janni Hussi selventää blogissaan jäätävää peliliikettään, joka nähtiin edellisessä Selviytyjät-jaksossa.

Janni uskotteli Ilari Sahamiehelle valitsevansa liiton, jossa Janni, Ilari ja Katja äänestäisivät Sampon kotimatkalle.

Todellisuudessa Sampon ja Jannin liitto on kiveen hakattu. Samoin Kimmo on vanha liittolainen.

Lopulta Katja sai lähtöpassit. Tarkoitus oli äänestää pois Ilari mutta miehen voittaessa koskemattomuuden, suunnitelmaa oli säädettävä.

jatkuu…

Meillä oli selkeä suunnitelma tiputtaa ensin Ilari ja vasta sen jälkeen Katja. Ilari kuitenkin voitti koskemattomuuden juuri sillä hetkellä, kun olimme suunnitelleet pelaavamme hänet ulos. Niinpä ei jäänyt muuta vaihtoehtoa, kuin äänestää Katjaa”.

Voin kertoa, että ei ollut ihan helppoa näytellä pokeriammattilaiselle ja lähes täydellisen ihmissuhdetuntemuksen omaavalle mediapersoonalle aivan pokkana olevansa kääntämässä selkäänsä pisimmälle liittolaiselleen. Taktiikkani oli ensin esittää olevani vahvasti Sampon äänestämistä vastaan ja suostuvani ainoastaan Kimmon pois äänestämiseen, olinhan esittänyt Kimmon olevan minulle etäinen pelaaja. Hiljalleen sitten päivän aikana “myönnyin” pitkin hampain äänestämään Sampoa. Tämä oli kuitenkin pelkkää bluffia”.

Lue Jannin kirjoitus kokonaisuudessaan Idealista.fi:n sivuilta.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone