Janne Raninen kertoo uutuskirjassaan värikkäitä tarinoita vankilamuurien sisältä: pontikkabileitä, seksiä ja salakuljetetun läppärin tarina

Janne Raninen on istunut 23 vuotta vankiloissa sekä Suomessa että Ruotsissa. Hänet on tuomittu kahdesta murhasta. Hän pääsi koevapauteen marraskuussa 2020.

Raninen on kirjoittanut vankeusaikaaan kolme kirjaa, joista uusin Selliläppää vankilasta (Crime Time) on tarinakokoelma Suomen vankiloista eri vuosikymmeniltä. Teos on saatavana myös äänikirjana.

Raninen on kirjoittanut kertomuksia muun muassa Katajanokan, Sörkan ja Riihimäen selliosastoilta. Humoristisesti ja värikkäästi kirjoitetut tarinat aavaavat mielenkiintoisen kurkistusluukun suomalaiseen vankilamaailmaan.

Myös monen vankitoverin tarinat pääsevät esille kirjassa ja totuus on usein tarua ihmeellisempää. Mesta.netin kirjasivusto poimi kirjasta muutaman kohdan.

Kovat pontikkabileet

Raninen muistelee, kuinka Sörkan vankilan sitoumussosastolla toimi pontikkatehdas, jonka antimien avulla pidettiin raisuja juhlia. Ranisen mukaan tiputus oli aikaa vievää touhua ja koko ajan täytyi myös postata, etteivät pamput keskeyttäisi iloliemen valmistusta.

”Kun kilju oli aikansa käynyt, aloimme Peten kanssa valmistella pontikan keittoa. Pete oli irrottanut vedenkeittimestä vastuksen ja sahannut isoon pyykkikoriin sopivan reiän, johon sijoitti vastuksen. Pyykkikoriin oli tarkoitus kaataa kiljua ja säädellä vastuksen avulla lämpöä niin, että alkoholia nousisi muoville, jolla pyykkikori oli peitetty. Tämä piti puolestaan tehdä suihkuhuoneessa, sillä oli tarkkaa, että lämpöä pystyi myös laskemaan kylmällä vedellä, jotta alkoholi valuisi muovia pitkin alas säiliöön.”

Ranisen mukaan pontikka oli tarkoitus säästää tuonnemmaksi, mutta jano ja viinanhimo veivät voiton.

”Siinä litkimme pontikkaa sitä myötä mitä sitä valmistui. Puolen päivään mennessä koko osasto oli jo ihan kännissä.”

Salakuljetettu läppäri sellissä

Raninen kertoo kirjassa, kuinka vankilaan salakuljetetaan huumeita, alkoholia ja kommunikaatiovälineitä. Hän paljastaa myös, kuinka vangit onnistuvat keksimään salakuljetetuille tavaroilleen piilopaikkoja.

Raninen sai kerran keploteltua vankilaan kannettavan tietokoneen.

”Siviilissä oleva kaveri järjesti vastaanottajalle läppärin, joka hetken kuluttua oli minulla Sörkassa. Samassa lähetyksessä tuli myös SIM-kortilla varustettu mokkula, jonka avulla nettiin pääsy mahdollistui. En ollut ollut netissä viiteen vuoteen, joten olin kuin pieni lapsi jouluaattona”, Raninen muistelee.

Ranisen mukaan seuraavat seitsemän kuukautta menivät nopeasti eivätkä tuntuneet lusimiselta lainkaan. Läppäri oli sen verran kookas, että sen löytyminen ratsiassa oli vain ajan kysymys. Siksi koneen hyötyä päätettiin maksimoida.

”Tämän vuoksi päätimme maksimoida läppärin käyttöä. Minä, sellikaverini ja eräs kolmas vanki vuorottelimme niin, että se oli käytössä ympäri vuorokauden. Yksi meistä oli kova pokeripelaaja, joten hän pelasi lähinnä pokeria läppärillä. Toinen skypetti perheensä kanssa. Minä hoidin lähinnä yritys- ja musiikkiasioita. Pelasin myös harrastusmielessä pokeria.
vastapainoksi päässyt pokerisivustolle, kun osastolta kuului:
– Erityistarkastus!!!

Seksiä vankilassa

Ranisen mukaan seksistä heitetään vankilassa armotonta läppää, ja usein puheenparsi on homoeroottista. Homous ei ole hänen mukaansa kiven sisässä vieläkään hyväksyttävää.

Vaikka mies- ja naisvangit pidetään visusti erillään toisistaan, silti aina löytyy tilaisuuksia, joihin kekseliäimmät kerkeävät tarttua. Hän kertoo myös Hämeenlinnan vankilassa sattuneesta tapauksesta, joissa eräs mies- ja naisvanki onnistuivat harrastamaan seksiä tarkan suunnitelmansa ansiosta. Myös vankikuljetusten aikana sattuu ja tapahtuu.

”Nykypäivinä vankikuljetuksissa bussi on jaettu kahteen osaan. Etuosassa istuu naiset ja takaosassa miehet. Tämä on lisännyt rohkeutta, kun ei tarvitse olla vierekkäin. Välillä näkee vilahduksen toiseen osaan ja silloin kiimaisimmat alkavat huutelemaan toisillensa. Äijät heiluttelevat muniansa ja muijat näyttävät rintojansa. Siitä sitten riittää puheenaihetta muutamalle päivälle.”

Vankilan karummat puolet

Raninen kertoo myös vankiarjen ikävämmästä puolesta: vankikuolemista. Vankilassa tapahtuu itsemurhia, yliannostuksia ja erilaisia tapaturmia. Raninen toteaa, että vankilassa tulee kyyniseksi kuolemalle.

Hän kertoo olleensa aikoinaan suljetulla osastolla yhden kaverin kanssa, jolla oli mielenterveysongelmia. Hän ei liikkunut sellistään mihinkään vaan treenasi siellä siellä useita tunteja päivässä, eikä hän käynyt edes ulkoilussa kokonaiseen vuoteen.

”Eräänä aamuna, kun vartijat avasivat hänen sellinsä, kaveri löydettiin kuolleena. En ole vielä tänäkään päivänä varma siitä, oliko kyseessä aivo- vai sydäninfarkti.”

Raninen kertoo myös myöhemmästä vankeusajastaan, jolloin hän pääsi lomille ja opiskelemaan ammatikorkeaan ja. Myös korona-ajan myötä tapahtunut digiloikka käsitellään kirjassa.

Skype-yhteys oli hyvä järjestely. Tapaajan ei tarvinnut matkustaa linnaan saakka. Hänen ei tarvinnut olla huolissaan siitä, että onko juna myöhässä vai ei tai muistakaan asioista. Tapaajan ei tarvinnut kuin herätä muutama minuutti ennen tapaamista ja katsoa kameraan. Skype-tapaamisissa oli myös se hyvä puoli, että tapaaja pystyi omalla kamerallaan näyttämään kotioloja, joita vanki ei ollut mahdollisesti nähnyt moneen vuoteen. Hyvä puoli oli tietysti myös se, että tapaaja pystyi vilauttamaan vaikka kotikoloja vangille. Vangit siirtyivät digiloikalla suoraan webcam-sexshowhun, kun heistä suurin osa oli aiemmin ollut dvd-leffojen varassa.”

Kursivoidut kohdat ovat lainauksia kirjasta. Kuuntele näyte Selliläppää vankilasta -äänikirjasta.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone