Hevisaurus seikkailee valkokankaalla

hevisaurus

Lasten suosikkisaurukset saavat oman elokuvan. Solar Filmsin tuottaman Hevisaurus-elokuvan ensi-ilta on joulukuussa 2015. Koko perheen seikkailutarinan on käsikirjoittanut Veli-Pekka Hänninen ja elokuvan ohjaa Pekka Karjalainen.

Hevisaurus-elokuva perustuu Sony Music Entertainmentin Hevisaurus-brändiin ja tunnettuihin dinosaurushahmoihin, jotka soittavat hevimusiikkia lapsille ja lapsenmielisille.  Hevisaurus on julkaissut kuusi albumia ja bändi on vastaanottanut myös Emma-palkinnon.

Hevisaurus on osittain animoitu live action -elokuva, jossa dinosaurushahmojen ilmeet animoidaan eläviksi. Tarinassa kymmenvuotiaat Toni ja Suvi pelastavat oudot, hassut, muinaisia dinosauruksia muistuttavat olennot ahneen liikemies Maximin kynsistä. Hevisauruksiksi itseään kutsuvat olennot rakastavat ennen kaikkea syödä ja soittaa railakasta hevimusiikkia.

Elokuvan kuvaukset alkavat syyskuussa.

 

 

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone