”95 on elokuva, joka jokaisen lätkäfanin on pakko katsoa”

95 elokuva

95. O: Aleksi Mäkelä. PO: Jon-Jon Geitel, Jens Hultén, Lauri Tilkanen. Laura Birn. 106 min.

Suomen jääkiekkomaajoukkue teki historiaa 7.5. 1995 voittamalla Ruotsin MM-finaalissa Tukholmassa 4-1. Viime joulukuussa ensi-iltansa saanut ja juuri nettivuokraamoon ilmestynyt 95-elokuva sukeltaa voittoisiin tunnelmiin.

Ensimmäisellä MM-kultamitalilla oli suuri merkitys suomalaisten itsetunnolle. Voitto toi lisää yhteenkuuluvuutta lamasta toipuvaan yhteiskuntaan – ”kyllä me pärjätään, kun tehdään yhdessä”.

Aleksi Mäkelän ohjaaman 95-elokuvan pääaiheena on voittoa juhlinut jääkiekkomaajoukkue ja historiallinen ratkaisupeli Tukholman Globenissa.

Kokonaisuus on kuorutettu pienillä palasilla ja runsailla sivujuonteilla. Puherooleja on lähes sata, ja lisäksi elokuvassa vilahtaa lähes jokainen voittojoukkueessa pelannut Leijona-legenda. Kaikkea on paljon ja elokuvakokonaisuus natisee liitoksistaan.

Pukukoppielämää ja joukkueen valmistautumista jään ulkopuolella kuvataan paljon. Ratkaisevia pelitapahtumia ei ole kuvattu uusiksi, ja hyvä niin.

Pelaajista pääosaan nousee Jon-Jon Geitelin esittämä Saku Koivu, joka nähdään elokuvassa pedanttina ja viilipyttymäisenä suorittajana. Myös Joel Hirvosen esittämä Timo Jutila ottaa roolia pukukopissa puhumalla vähän, mutta asiaa.

Parhaan roolisuorituksen tekee Jukka Tammea esittävä Lauri Tilkanen. Tammi ei pelannut turnauksessa otteluakaan, mutta häntä lähestytään elokuvassa henkilönä ja jääkiekon ulkopuolisten tapahtumien kautta. Myös ruotsalainen Jens Hultén on mies paikallaan keikarimaisena valmentajana Curt Lindströminä.

95 ei ole pelkkä jääkiekkoelokuva lätkäfaneille, vaan myös draamakomedia sen ajan Suomesta. Voittoisan MM-turnauksen ympärille on luotu kolme sivutarinaa, joissa taistellaan syöpää ja työttömyyttä vastaan ja sinnitellään pienipalkkaisen yksinhuoltajan arjessa.

95 1

 

Laura Birnin esittämän yksihuoltajaäiti koittaa saada toteutettua poikansa Jamin (Aleksis Koistinen) unelman jääkiekkoammattilaisuudesta, mutta esteenä ovat kallit varustehankinnat ja kuukausimaksut. Soppaa sekoittaa ihastuminen joukkueen valmentajaan (Samuli Edelmann).

Kaveruskolmikon (Kalle Lamberg, Samuli Niittymäki ja Ylermi Rajamaa) kosteasta Tukholman reissusta olisi saanut tehtyä oman Luokkakokous-henkisen sekoilukomedian.

Elokuva elää ja hengittää kuitenkin Globenin tapahtumien arkistomateriaalin kautta. Kun Ville Peltonen mättää maaleja Nordmanin Vandrarenin soidessa, tippa tulee silmään mestaruushuuman kokeneelle kiekkofanille.

Hajanaisuudestaan huolimatta 95 kuuluu lätkäfanien ”pakko katsoa” -osastoon. Parhaiten se toimii nostalgiakuvauksena ja muistuksena siitä, miten maailma on muuttunyt reilussa kahdessa vuosikymmenessä. 1995 vuoden asennetta ja yhteenkuuluvuutta tarvittaisiin tänäkin päivänä.

95-leffan voi katsoa Elisa Viihteestä.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone