George Dalarasin lumoava Rembetiko- unplugged

George Dalaras 3

George Dalaras

Rembetiko- unplugged

27.4.2014, Finlandia- talo, Helsinki

Kreikan tunnetuimpiin laulajiin kuuluva George Dalaras palasi neljän vuoden tauon jälkeen Helsinkiin ja Finlandia- taloon. Vaikka konserttipaikka ei tällä kertaa ollutkaan aivan loppuunmyyty oli tunnelma silti upea alusta alkaen. Jäyhät suomalaiset villiintyivät tarttuvan musiikin mukaansa tempaavasta rytmistä totaalisesti. Rytmikäs taputus, innostuneet huudahdukset sekä hulmuavat Kreikan liput nostivat toistuvasti hymyn Dalarasin kasvoille. Konsertin loppupuolella saatiin aikaiseksi jopa pieni yhteislaulun tapainen. Väliajan kanssa lähemmäs kolme tuntia kestänyt konsertti nousi allekirjoittaneen papereissa ehdottomasti yhdeksi kevään kohokohdista.

George Dalaras 3Finlandia- talossa esitetyt rembetikot ovat melankolisia kreikkalaisen alamaailman lauluja jotka kertovat tavallisten ihmisten epäonnisesta elämästä. Niitä lauloivat niin sanotut rebetet Kreikan vuoden 1821 itsenäisyyssodan jälkeen. Rebetet eivät piitanneet yhteiskunnasta. Monet vanhimmat laulut kertoivat huumeista, etenkin hasiksesta, ja niiden esittäminen kiellettiin. Vasta 1940- luvun lopulla ylempi yhteiskuntaluokka tuli tietoiseksi rembetikoista ja laulut hyväksyttiin erityiseksi musiikin lajiksi. Suuri osa rembetiko- lauluista on tarkoitettu tanssittaviksi. Väitteen voi huoletta allekirjoittaa tämän konsertin jälkeen. Useiden laulujen rytmi oli suorastaan hypnoottisen tarttuva.

George Dalaras 5

George Dalaras on valinnut meneillään olevan kiertueen ohjelmistoon laajan valikoiman perinteisiä rembetiko- kappaleita, joihin hän ja hänen orkesterinsa tuovat myös ripauksen nykypäivää. Sävelmiä tahdittavat lukuisat kreikkalaiset perinnesoittimet, kuten buzukit ja oudit, Dalarasin itsensä ja hänen huipputaitavan orkesterinsa soittamana. Perinteisten soittimien lisäksi kokoonpanoon kuuluvat kontrabasso, piano, santur sekä haitari. Rembetiko- unplugged toteutetaan akustisena ainoastaan mikrofoneja käyttäen. Kaikki muu tulee live- tilanteessa perinteisenä ja aitona. Tämän lähemmäs iltaa kreikkalaisessa tavernassa on vaikea päästä.

George Dalaras 2

Dalarasin lisäksi ääneen pääsi kaksi nuorta naislaulajaa joilla molemmilla oli oma selkeä soundinsa. Tummahiuksinen Aspasia Stratigou sekä vaaleampi Athena Labiri lauloivat vuorotellen ja yhdessä Dalarasin lepuutellessa ääntään. Solistin taitojaan esitteli useammassa kappaleessa myös buzukisti Vasilis Korakakis. Konsertin pääosassa oli musiikki sillä Dalaras ei liiemmälti yleisön kanssa keskustellut. Rajoitteensa asettaa luonnollisesti kreikan kieli jota vain todella harvat salissa oikeasti ymmärsivät. Laulukielenä kreikka ei ole ongelma sillä tunteikas tulkinta ja syvältä kumpuava teräksinen ääni lumoavat kuin Kreikan meri.

George Dalaras 1Dalarasin orkesterissa oli havaittavissa samanlaista virtuositeettia kuin pari kertaa näkemässäni Kuuban helmessä Buena Vista Social Clubissa. Välillä soittajat joparevittelivät mutta tekivät senkin hillityn tyylikkäästi. Toisen jakson aluksi Labiri soitti kitaraa osoittaen näin olevansa monin tavoin lahjakas. Pitkään aikaan en ole kuullut niin ponnekkaasti artistia takaisin vaativaa yleisöä kuin mitä Finlandia- talolla oli. Eikä kerta riittänyt vaan Dalarasin piti esittää kaksi ylimääräistä. Mies on tavattoman karismaattinen esiintyjä joka hurmaa yleisönsä vaivattomasti. Mikäli jotain negatiivista haluaa illan ohjelmistosta hakea niin monet rembetikoista olivat turhan paljon toistensa kaltaisia. Niin tai näin, joka tapauksessa: Efharisto poli!

George Dalaras 4

 

Teksti ja kuvat: Petri Kipinä

 

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone