Esikoiskirjailija Sari Pöyliö käsittelee äiti-tytär-suhdetta roisilla tavalla

sari poylio

Kemijärveläisen freelance-toimittaja Sari Pöyliön roisi ja huumorilla kyllästetty esikoisnovelliteos Pölyimurikauppias ja muita äitien virheitä pohtii äitien ja tyttärien kimurantteja suhteita. Mesta.netin kirjasivusto haastatteli mielenkiintoisen novellikokoelman kirjoittanutta debytanttia.

Esikoisnovellikokoelmasi Pölyimurikauppias ja muita äitien virheitä ilmestyi alkuvuodesta. Millaista lukija- ja kriitikkopalautetta olet saanut kirjastasi?

– Pääsääntöisesti positiivista. Mahdollinen negatiivinen palaute on useimmiten tuntunut liittyvän siihen, että lukijan huumorintaju on poikennut omastani. Mikään palaute ei ole jäänyt harmittamaan, eli koen, ettei kukaan ole ymmärtänyt tarkoitusperiäni väärin. Toiset vain ovat nähneet asiat kanssani samalla tavalla, mutta kaikki eivät. Onneksi makuja on monia. Kriittisin saamani arvio on ollut myös hauskin. Kritiikissä todettiin, että viimeinen tarinani oli ”pelkästään kummallinen – kuten koko kirja”. Sille kommentille nauroin ääneen. Seuraavaa kirjaa kirjoittaessani pyrin pitämään tähtäimessä saada aikaan jotain vähintään yhtä kummallista.

Vinksahtaneissa ja hauskoissa novelleissa pohditaan äitien ja tyttärien suhteita. Miten päädyit kirjoittamaan äitisuhde-aiheesta?

– Perheen sisäisten suhteiden pohtiminen on mielenkiintoista, ja ne koskettavat meitä kaikkia. Omat vanhemmat ovat lapsille jossakin vaiheessa elämän tärkeimmät ihmiset, ja vanhemmille lapset ovat tärkeimmät ihmiset elämän loppuun asti. Usein perhesuhteisiin kytkeytyvät myös suvun tarinat ja eri sukupolvien tavat elää lähimpiensä kanssa. Ihmissuhteiden moninaisuudesta äidit ja tyttäret tuntuivat olevan hedelmällisin aihe novellikokoelmaan, koska naiset ovat ehkä miehiä useammin hanakoita sekä joutumaan ristiriitoihin että ratkomaan niitä, tai ainakin vatvomaan niitä mielessään.
Teoksessa on elämänmakuisia hahmoja ja tarinoita pornofilmiin päätyneestä teinistä pölyimurikauppiaan matkaan lähtevään perheenäitiin ja äidin ruumiin varastamiseen. Mistä olet ammentanut hahmot ja tarinasi?

– Useimmissa tarinoissa tapahtumat ovat lähteneet liikkeelle yksittäisestä ajatuksesta tai henkilöstä. Esimerkiksi Härän hajussa näin ensimmäiseksi kiltin, pienen, vaatimattomat viranhaltijan, joka äitinsä kuoltua jää keski-iän vuosistaan huolimatta orvoksi. Viimeisestä tarinasta näin ensimmäiseksi, miten vauva ahtautui maailmaan synnytyskanavaa pitkin huolestuneena ja rakkautta toivoen.

– Juonikuviot ovat syntyneet toisinaan kuin henkilöhahmojen itse luomina. Kellonkissaniityssä, jossa sisarukset kuljettivat ruumishuoneelta varastettua äitiään Pohjanmaalle, seurasin itse vierestä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Esimerkiksi myyntiedustaja kummallisine voimistelutelineineen putkahti tarinaan yhtä yllättäen kuin sellainen putkahtaisi oikean huoltoaseman pihalla viereiseen parkkiruutuun. Kohtausten myöhempi muokkaus on tapahtunut järkeillen, mutta ensiversiot ovat usein syntyneet itsestään.

Millainen kynnys esikoisteoksen julkaiseminen oli sinulle?  Kuinka helposti oma tyyli löytyi?

– Ainoa kynnys oli julkaisukynnys. Olen kirjoittanut aina, ja tähdännyt alusta asti julkaisemiseen, joten julkaiseminen ei ujostuttanut siinä vaiheessa, kun mahdollisuus tarjottiin. Ehkä viittäkymmentä vuotta lähenevä ikäkin jo vaikuttaa siihen, että hullujenkaan ajatustensa paljastaminen ei tunnu hankalalta. Toimittajana olen turtunut näkemään tekstiäni painettuna, ja kirjan myötä kävi ilmi, että oman proosan näkeminen kansien välissä ei poikennut siitä kokemuksena niin paljon kuin jossakin vaiheessa ehkä kuvittelin.

– Tyylissäni olen aina pyrkinyt pitämään huumorin mukana, myös lehtijutuissa. Tyyli on ehkä hioutunutkin eniten toimittajan työssä. Nopeasti, tiiviisti ja viihdyttävästi kirjoittaminen, näkökulmien miettinen, valintojen tekeminen ja valmiiksi saaminen on toimittajan perustyötä, joka edistää myös ainakin sen kaltaisen proosan tuottamista kuin itse kirjoitan.

– Kannustan muuten kirjoittajia kokeilemaan lehtityötä. Suomessa ilmestyy paljon paikallislehtiä, joita monia varmasti pääsee ainakin satunnaisesti avustamaan. Kirjoittamalla juttuja ihmisiä kiinnostavista tapahtumista tai suvun 90-vuotispäiväsankarista pääsee halutessaan kertomaan mielenkiintoisen tarinan. Oman tarinan näkeminen julkaistuna, palautteen saaminen ja itsensä likoon laittaminen voivat sekä opettaa että karaista jopa enemmän kuin kirjoituskurssien opit ja palautteet – hyvien kirjoituskurssien antia väheksymättä! Opiskelu kannattaa aina.

Miten kirjoittaminen jatkuu tästä? Joko toinen teos on työn alla?

– Minulla on tekeillä viisi romaanikäsikirjoitusta ja yksi novellikokoelma, joista kaikkia valmistelin jo Pölynimurikauppiaan kirjoittamisen aikoihin. Yksi niistä on tällä hetkellä eniten työn alla. Olen toisinaan nauranut ääneen sitä kirjoittaessani, joten ehkä luvassa on jotain mukavan ”kummallista”.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone