Elisa Viihde Viaplayn uutuussarja Kultakala kertoo tärkeästä ja koskettavasta aiheesta – perustuu tositapahtumiin

Kultakala on käsikirjoittaja Tatiana Elfin ja tuottaja Essi Hellénin omakohtaisiin kokemuksiin perustuva uusi kotimainen draamakomediasarja. äidin ja tyttären suhteesta ja siitä, miten kaikki muuttuu, kun äidillä todetaan varhaisiän Alzheimer.

Sarjan kuvaukset alkoivat tällä viikolla ja sarja tulee katsottavaksi yksinoikeudella Elisa Viihde Viaplayhin vuonna 2022. Sarjassa näyttelevät Katariina Kaitue, Miila Virtanen, Chike Ohanwe, Helmi-Leena Nummela, Pekka Strang ja Mikko Penttilä.

Vaikka tekijöiden mukaan kyseessä on draamakomedia ’Kultakala’ pureutuu elämään Alzheimeria sairastavan läheisen kanssa, se on ennen kaikkea kertomus elämästä, jonka tarina koskettaa kaikkia, ei vain Alzheimeria sairastavia tai näiden lähipiiriä.

– Meille on tärkeää tuoda Elisa Viihde Viaplayhin uudenlaisia ja rohkeita sarjoja, joista Kultakala on koskettava esimerkki, kommentoi sisältöliiketoiminnan johtaja Ani Korpela Elisalta.

juttu jatkuu

Milla Virtanen ja Karlo Haapiainen näyttevät sarjassa

”Olin vuosia äitini omaishoitaja. Siinä jäivät jalkoihin parisuhde, yöunet ja sosiaalinen elämä. Haluan, että tämä sarja tarjoaa toivoa, samaistumispintaa ja ymmärretyksi tulemisen hetkiä niille, joiden läheinen tai jotka itse sairastavat muistisairautta. Tämä ei ole tarina kuolemasta vaan elämästä, jota pitää elää täysillä ennen kuin on liian myöhäistä”, kertoo puolestaan käsikirjoittaja Tatiana Elf.

Käsikirjoittaja-ohjaaja Anna Dahlman toteaa, että häntä itseänsä inspiroivat komediat vakavista aiheista.

  ”Tyttären äitinä ja äidin tyttärenä koen, että siinä suhteessa riittää draamaa, komediaa, itkua ja naurua käsiteltäviksi”, Dahlman sanoo,

”Hoidin isäni asioita hänen sairastuttuaan Lewyn kappale -tautiin En usein tiennyt itkeäkö vaiko nauraa isäni tempauksille, mutta nauru kuitenkin aina helpotti. Muistisairaan ja lähiomaisen tarinassa yhdistyvät kiherryttävän epäkorrekti huumori, hiljainen suru ja taisteluhalu elämän jatkumisesta, kertooalkuperäiskonseptia kehittämässä ollut Essi Hellén, joka toimi myös sarjan toisena tuottajana.

Kuvat: Jaakko Kahilaniemi

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone