Elektronisen musiikin tähteä syytetään alaikäisten hyväksikäytöstä

TMZ-sivuston mukaan yhdysvaltalaista elektronisen musiikin tuottajaa ja DJ:tä Bassnectar eli Lorin Ashtonia syytetään alaikäisen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, lapsipornon hallussapidosta ja seksikaupasta.

Syytösten taustalla on kaksi naista, Rachel ja Alexis, jotka väittävät, että Ashton, 44, houkutteli heidät pitkäkestoiseen seksisuhteeseen, kun he olivat vielä alaikäisiä,

Oikeusasiakirjojen mukaan Ashton otti tyttöihin yhteyttä sosiaalisessa mediassa ja lähetti heille liput konserttiinsa. Naiset väittävät, että Ashton pyysi heitä keikan jälkeen hotellihuoneeseensa, jossa he harrastivat seksiä ilman kondomia. Naisten mukaan Ashton pyysi heitä lähettämään itsestään alastonkuvia ja vaati heitä pitämään suhteen salassa.

Asiakirjojen mukaan Ashton maksoi tytöille seksistä 300 -1600 dollarin suuruusia summia.

Väitetyt hyväksikäytöt tapahtuivat vuosien 2012-2016 välillä. Naiset hakevat oikeudessa korvauksia henkisistä kärsimyksistä ja hoitokuluista.

Huhut Bassnectariin kohdistuneista syytteitä tulivat tietoon jo viime kesällä. Hän totesi tuolloin, että mitkään syytteistä eivät pidä paikkaansa. Hän ei ole kommentoinut tulevaa oikeusjuttua.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone