Ed Sheeranin elämäkerta ilmestyi suomeksi – tässä muutama mielenkiintoinen poiminta

ed sheeran kirja

Sean Smith – Ed Sheeran (Otava 2019) Suomentaja Elina Lustig.

Tämän hetken suosituin sooloartisti Ed Sheeran villitsi suomalaiset faninsa kahdessa Malmin lentokentän konsertissa.

Sean Smithin kirjoittama Ed Sheeran-elämäkerta julkaistiin suomennettuna juuri sopivasti konserttien alla. Se on saatavana myös äänikirjana.

ed-kansiKyseessä on epävirallinen elämäkerta, joten Sheeranin ääntä ei kirjassa kuulla. Kirjan tekijä Smith on käyttänyt lähteinä läheisten haastatteluja sekä Sheeranin vanhoja haastatteluja.

Helposti lähestyttävä ja lämminhenkinen elämäkerta on suunnattu faneille. Tarkkanäköisen poiminnat elämän ja musiikkiuran varrelta antavat tuskin suurta lisäarvoa muille kuin hänen musiikkinsa vannoutuneille ystäville.

Kirjan tekijä Sean Smith on kirjoittanut aiemmin elämäkerrat muun muassa J.K. Rowlingista, George Michaelista ja Tom Jonesista.

Mesta.net poimi kirjasta kuusi mielenkiintoista kohtaa, jotka sijoittuvat Sheeranin lapsuuteen ja uran alkuun.

 

Ed Sheeran oli lapsena uho ja syrjäävetäytyvä. Hän oli pieni ikäisekseen, mutta erottui joukosta kirkkaanpunaisine hiuksineen ja isoine pyöreine silmälaiseneen.

Ed aloitti Reception-luokalla, joka on 4–5-vuotiaitten pikkulasten luokka. Kouluavustaja Gillian Sunderland muistelee, että veljekset olivat luonteeltaan täysiä vastakohtia. Ed oli heistä se huomattavasti hiljaisempi: ”Hän oli aika säikky. Hän ei ollut vaativa siinä mielessä, että olisi tarvinnut huolenpitoa koko ajan, mutta hän oli hirvittävän ujo. Aivan hirvittävän ujo! Hän ei oikein osannut mennä muiden lasten joukkoon, joten siinä hän kaipasi rohkaisua. Hän änkytti lievästi mutta kuitenkin niin, että sen huomasi.

Sheeranin lapsuudenperheessä ei ollut televisiota. Vanhemmista oli tärkeää, ettei heidän kahdesta pojastaan tulisi pikkuisia sohvaperunoita.

”Koti oli taiteellinen, ja he halusivat kehittää poikien luovuutta jo tärkeinä varhaisvuosina. Periaate maksoi itsensä komeasti takaisin myöhemmin.

”Ed valitti myöhemmin pilke silmäkulmassa, että kun he lopulta saivat television, heidän ei annettu katsoa siitä muuta kuin David Attenborough’n Elävää maata. Heillä ei ollut tv-lupaa, joten he katselivat videoita tai eivät sitten mitään. Silti Ed on arvostanut Attenborough’ta ja tämän kansallisaarreasemaa koko elämänsä ajan. ”Olin kiihkeä fani”, hän myönsi.

Kuvataidealalla työskennellä John-isällä oli suuri merkitys pojan artistiuralla.

Edin oma isä, John Sheeran, oli juuri sellainen. Hän vei poikansa lukemattomille keikoille, joista poika sai elintärkeää musiikillista oppia ollessaan vielä tarpeeksi nuori imemään vaikutteita.

Ed siirtyy luontevasti tyylistä toiseen, usein saman kappaleen aikanakin. Kappaleet saattavat kasvaa räpistä tai seesteisestä runoudesta joksikin niistä eeppisistä kertosäkeistä, joita ei saa millään päästään.

Lapsena nähdyillä live-konserteilla olikin suuri merkitys Ed Sheeranille: ne tarvittavan lisäkipinän musiikkiuralle.

Ed pääsi elämänsä ensimmäiseen live-konserttiin vain kuukausi sen jälkeen, kun oli nähnyt Eric Claptonin televisiossa. Hän taivutteli isänsä katsomaan kanssaan sitkeää amerikkalaista punkyhtyettä Green Dayta, kun nämä toivat Pop Disaster -kiertueensa Wembley Arenalle heinäkuussa 2002. Ed oli yhdentoista ja jättämässä alakoulun parin kuukauden päästä.

Huhtikuussa 2003 Edin ollessa kahdentoista isä onnistui saamaan liput merkittävään iltaan: he pääsivät näkemään Paul McCartneyn konsertin Earl’s Courtissa. Siellä popin kuuluisin nimi soitti 37 kappaleen jättiläissetin, joka kattoi hänen koko uransa Beatlesin huippuajoilta Wingsiin ja soolomateriaaliin asti.

13-vuotiaana Ed viimeistelee omassa huoneessaan ensimmäisen albuminsa, Spinning Manin. Hän sai valmiiksi 14 alkuperäiskappaletta 24 päivässä saatuaan vanhemmiltaan Bossin digitaalisen tallentimen joululahjaksi.

Silloin hän oli saavutuksestaan ylpeä ja innoissaan, mutta nykyisin hän pitää Spinning Manin poissa julkisuudesta. Saavutus on uskomaton 13-vuotiaalta pojalta, mutta äänite ei kuulosta yhtään niiltä Ed Sheeranin kappaleilta, joita nykyisin kuulemme.

Edin maine sohvasurffaajana on legendaarinen lähipiirissä. Hän yöpyy mieluummin kaveriensa luona kuin hotelleissa. Takavuosina Ed totesi, että hänen managerinsa valkoinen nahkasohva oli mukavin vuode, jossa hän on koskaan nukkunut. Kun hän teki läpimurron Yhdysvalloissa, hän yöpyi Hollywood-tähti Jamie Foxxin kartanossa.

..mutta hänen oli pakko myöntää, että hän vietti vain pari yötä Jamien Hidden Valleyn kartanossa, vaikka ehtikin työstää muutamia kappaleita Jamien kotistudiossa. Oli miten oli, hän oleskeli Hollywoodin A-luokan tähden seurassa, mikä on ilman muuta ylpeydenaihe, ja uutiset hänen seikkailustaan kulkeutuivat pian hänen levy-yhtiönsä korviin kotona Britanniassa. Edin uskottavuus nousi nopeasti.

Kursivoidut osat on poimittu kirjasta. Lue näyte kirjasta

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone