Dallas Buyers Club

Parhaiten se toimii ajankuvana vuosikymmenestä, jona suhtautuminen hi-virukseen oli pikemminkin keskiaikaisen taikauskoinen kuin tieteellinen. Hiv tarttui wc-pytyn kannesta tai liian pitkästä katseesta. Aids oli raamatullinen rangaistus haureudesta, ja sen kantaja homoruton runtelema peräröörieinari.
Tautiin liittyvän syyttelyn, pelon ja häpeän vuoksi päihteistä, rodeosta ja heteroirtosuhteista nauttineen Ronin seksuaalinen suuntaus ei ole juonen kannalta merkityksetön seikka. Lääkärin resepti on hoitaa asiat 30 päivässä ennen noutajan saapumista, mutta vielä tylymmältä tuntuu lähipiirin suhtautuminen. Oman elämänsä cowboyden homofobinen macho-kulttuuri sulkee Ronin piirinsä ulkopuolelle pelonsekaisin tuntein.

1985 lääkkeet tautiin olivat vielä kokeiluasteella ja viralliset luvat testien takana. Ron joutui suorittamaan kokeilut omalla kehollaan ja salakuljettamaan rohdot Meksikosta. Rahoituksen takaamiseksi hän perusti lakeja kiertävän Dallas Buyers Clubin, joka oli kuin kirjakerho, jossa kuukauden kirja korvattiin jäsenmaksuun kuuluvilla ”ilmaisilla” lääkepaukkauksella.

Woodroofin vastaansa saama suuri lääkeyhtiö esitetään vasemmistolaisessa hengessä absoluuttisen pahuuden ilmentymänä, joka on valmis uhraamaan yhden hiv-sukupolven lääkekokeiluihinsa ja rahastamaan kuolevien ihmisten hädällä. Tämä on yksi tapa häivyttää antisankarin laittomien toimien moraalisia kysymyksiä. Samalla toiset kysymykset, kuten kuolevan oikeus valita hoitokeinonsa, esitetään alleviivatusti.

Huonoimmillaan kevyeksi oikeussalidraamaksi laiskistuva Dallas Buyers Club kutistaa hiv-potilaiden oikeuksia ajaneen yhteisön saavutukset yhden miehen sodaksi lakeja, viranomaisia ja kuolemaa vastaan. Periamerikkalainen individualismin korostaminen häiritsisi, ellei näyttelijävetoisen elokuvan pääosassa nähtäisi Matthew McConaugheyta.

Dallas Buyers Club huipentaa McConaugheyn muutamassa vuodessa tapahtuneen metamorfoosin jämäelokuvien keskenään samankaltaisten, limaisten sivuroolien ekspertistä oikeaksi näyttelijäksi, jolle tarjotaan myös laadukkaiden draamojen pääosia. Nosteen käynnistivät The Lincoln Lawyer ja Killer Joe, ja sitä jatkoivat The Wolf of Wall Streetin ja Mudin kaltaiset korkeamman profiilin elokuvat. Woodroofin rooli on toki edelleen läheistä sukua McConaugheyn aiemmille töille, mutta taitavasti hän muuntaa stereotyyppisen raksamiehen monisäikeiseksi, eläväksi hahmoksi.

J. K. SILVENNOINEN

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone