Cheekin elämäkerta yllättää avoimuudellaan

cheek-kirja

Rap-artisti Cheekin elämästä kertova JHT Musta lammas on eittämättä syksyn myydyimpiä ja puhutuimpia teoksia. Antaumuksella työstetty teos yllättää avoimuudellaan.

cheek-kansi

JHT – Musta lammas. Mikko Aaltonen. Otava 2016.

Cheek eli Jare Henrik Tiihonen (s. 1981) käy kirjassa avoimesti läpi elämäänsä ja musiikkiuraansa. Pedanttina tunnettu artisti on vaikuttanut usein etäiseltä ja ylimieliseltä, oman julkisuuskuvansa yli-innokkaalta varjelijalta. Onneksi elämäkertakirja on kuin peilikuva edellä mainituista.

Kirjan tekijä, pitkä linjan musiikkitoimittaja Mikko Aaltonen tutustui Cheekiin perinpohjaisesti. Hän tapasi Tiihosen joka viikko puolentoista vuoden ajan ja kävi hänen kanssa niin Lontoossa kuin Tampereella. Haastattelunauhoja kertyi yli 300 tuntia – työmäärä on ollut valtava.

Teos on kirjoitettu taitavasti kertojamuotoon. Se tehostaa tarinan kulkua ja uskottavuutta. Kirjaa varten on myös haastateltu myös Cheekin ystäviä, sukulaisia ja hänen musiikkiuraa alusta asti seuranneita kollegoita.

Äidin haastattelusta selviää, että Cheekin vanha työmoraali on perua kirjakauppiaina toimineilta vanhemmilta. Lapsuuden muistelmat ja tapahtumat ennen menestystä ovat kirjan mielenkiintoisinta antia. Tarinaa tukee ennen julkaisematon kuvamateriaali.

464-sivuinen teos on myös huikea kertomus siitä, kuinka demonauhoja väsäävästä lahtelaishuligaanista tuli Suomen suosituin artisti ja stadionien valloittaja.

Menestyminen on Cheekille kaksipiippuinen juttu. Mainetta ja mammonaa tulee, mutta itseään ruoskivalle työnarkomaanille on käydä huonosti. Cheek kirjoittaa kirjassaan avoimesti, miten hänellä diagnosoitiin kaksisuuntaisesta mielenhäiriö ja kuinka myös loppuunpalaminen on väijynyt taustalla.

Välillä paine pöntössä kasvaa kuitenkin niin suureksi, että yksikin väärä impulssi saattaa poksauttaa kannen auki.

Uudenvuodenpäivän jälkeisenä yönä uni ei tahdo tulla. Kroppa ja mieli käyvät krapulassa ylikierroksilla, tuntuu kuin mieleni lisäksi ruumiinikin olisi spiraalissa. Jokainen soluni yrittää käsitellä viimeksi kuluneen puolen vuoden tapahtumia. Vauhti on ollut tajuton. Olen aina nauttinut nopeasta elämästä, riskipelistä ja raidaamisesta.

Kirja avaa kurkistusikkunan siihen, millaista on mediapeli musiikkimaailman kulisseissa. Suosikkiartisteista tulee keltaisen lehdistön pelinappuloita – halusivat  tai eivät

Saatesanoissa todetaan, että kenenkään ei  tarvitse enää spekuloida, miten Cheekin kuvio oikeasti meni. Tämän palvelulupauksen kirja täyttää hyvin.

Huom: kursivoidut kohdat on lainattu kirjasta.

JHT – Musta lammas -kirja voi tilata sähköisenä Elisa Kirjasta.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone