CD-levyjen myynnissä järkyttävä sukellus viime vuonna

Musiikkituottajat – IFPI Finland ry:n vuositilastot viime vuodelta ovat karua luettavaa: Fyysisten äänitteiden myynti laski vuoden 2014 aikana peräti 34 prosenttia.

IFPin mukaan lasku johtui CD-levyjen ja musiikki DVD-levyjen myynnin pienenemisestä. Sen sijaan vinyylimyynti lisääntyi 14 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.

– Tallennemyynti laski vuoden 2014 aikana nopeammin kuin ennakoitiin. Toisaalta muihin Pohjoismaihin verrattuna Suomessa on edelleen varsin vahva tallennemarkkina, toteaa markkinakehityksestä Musiikkituottajien toiminnanjohtaja Antti Kotilainen.

IFPIn keräämien tietojen mukaan streaming- eli ns. suoratoistopalveluiden suosio kasvoi 38 prosenttia edellisvuoteen verrattuna, kun taas musiikkilatausten eli downloadien myynti sen sijaan pieneni 29 prosenttia.

Vuoden myydyin albumi oli Robinin 16-levy, jota myytiin 47287 kappaletta. Vuonna 2012 Robininin levyä Koodi myytiin 117 126 kappaletta.

Viime vuoden kymmenenneksi myydyin albumi oli Jenni Vartiaisen Terra 11 708 kappaleella. Vuonna 2004 sama myyntimäärä olisi oikeuttanut 58. myydyimmäksi albumiksi.

 

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone

  1. Selvästi piratismin syytä! Nyt on pakko kitkeä tuollainen saastainen laiton toiminta pois maailmankartalta ja kattaa vähintään 60000% katteella piratisoijilta sakkojen muodossa rahat pois noin suurista tulojen menetyksistä.