Blu-ray – Twin Peaks: The Entire Mystery

TwinPeaksBlu-rayboxsetcoverPTCBSHomeEntertainmentParamountHomeMediaDistribution

twin-peaks-the-entire-mystery-blu-ray

Twin Peaks uiskenteli maaliskuussa 1990 Laura Palmerin ruumispussin mukana yhdysvaltalaisten kriitikoiden ja yleisön sydämiin. Murhamysteeristä tuli kahvitaukojen ja välituntien pakollinen keskustelunaihe pian myös Euroopassa ja Japanissa.

Twin Peaks ei jäänyt muoti-ilmiöksi, pikemminkin sen kulttimaine ja merkitys populaarikulttuurissa on vuosien myötä vain vahvistunut. Välittömästi sen vaikutus näkyi Villin Pohjolan ja Salaisten Kansioiden kaltaisissa sarjoissa; sittemmin vertailusta Twin Peaksiin on tullut tv-sarjoen kohdalla ikävystyttävä klisee – viimeisimpinä esimerkkeinä muun muassa ranskalainen Les Revenants ja Jane Campionin Top of the Lake.

Twin Peaksista on julkaistu useampikin VHS- ja DVD-kokoelma, mutta vasta tänä vuonna markkinoille saatiin ”täydellinen” paketti, joka sisältää kaikki tv:ssä esitetyt 30 jaksoa (yhteensä 32 tuntia), valtavasti ekstroja, Euroopassa julkaistun pilottijakson elokuvaversion, Fire Walk With Me -elokuvan sekä todellisena helmenä aiemmin julkaisematonta, viimeksi mainitusta saksittua, materiaalia peräti puolitoista tuntia.

Blu-ray-boksi hipoo täydellisyyttä ja henkii Twin Peaksin jäljittelemätöntä tunnelmaa. Pahviset kannet ovat pieteetillä tehdyt ja täynnä yksityiskohtia, samoin taustavalikkoina pyörivät, erilaisten teemojen ympärille rakennetut animaatiot.

Ajankohta julkaisulle on otollinen, sillä vain hetki lanseerauksen jälkeen ilmoitettiin, että sarja on saamassa jatkoa 25 vuoden tauon jälkeen. Kuvanlaatu on erinomainen, ja äänipuolella tarjolla sekä alkuperäinen stereo että 7.1-moniääni.

Sarja: Twin Peaks oli sarjana poikkeuksellisen monikerroksinen ja -merkityksinen sukeltaessaan syvälle unien, näkyjen ja myyttien maailmaan, johon vaikutteita ammennettiin muun muassa idän filosofioista ja intiaanien tarustosta. Pienen sahateollisuudesta elävän kaupungin mikrokosmos muodostui hetkeksi koko maailmaksi, jonka tapahtumat irtaantuivat arkitodellisuudesta ja realistisesta kerronnasta, mutta kaikki tuntui silti todelliselta ja aidolta sarjan sisäisen viitekehyksen sisällä.

Kiiltokuvamainen idylli kätki sisäänsä ihmismielen kieroutumia, perversioita, menneisyyden syntejä ja vaiettuja salaisuuksia. Näennäisen uinuvan pikkukaupungin taustalla kyti jatkuva hyvän ja pahan taistelu, mutta ei selkeärajaisena ja yksiselitteisenä. Hulluus ja salaviisaus, hyvyys ja pahuus, sankaruus ja konnuus kietoutuivat toisiinsa vastakohtaparien avulla, joissa oli enemmän yhdistäviä kuin erottavia tekijöitä. Myyttinen ja uhkaava paha oli alati läsnä ja liikkeessä suhteessa hyvään. Jo kaupungin nimi ja miltei ikoniseksi muodostunut logo kuvastavat tätä hyvä-paha-akselin kaksinapaisuutta ja dialogisuutta.

Vaikka Twin Peaksin suosio lässähti tuotantoyhtiön painostuksesta tapahtuneeseen Lauran murhaajaan paljastamiseen ja toisen kauden jaksojen epätasaisuuteen, ei sarjan voima lopulta ollut juonen rakentelussa – pikemminkin sen puutteessa. David Lynchin ja Mark Frostin luoma sarja yhdisteli monenlaisia aineksia (kuten murhamysteeriä, saippuaoopperaa, absurdia komiikkaa, surrealismia, scifiä, melodraamaa, noiria) muodostaen omintakeisen ja jäljittelemättömän tunnelman, joka on yhä ylimättämätön television historiassa.

Utuinen tunnelma rakentui muun muassa tarkkaan rakennetuista yksityiskohdista, valoista, väreistä, erikoisista hahmoista ja omalaatuisesta huumorista. Merkittävä osansa oli myös Angelo Badalamentin musiikilla ja mestarillisella ääniraidan käytöllä, jossa tuulettimen rahina, jumiin jäänyt LP-soitin tai valoreklaamin siritys loivat pahaenteistä, uhkaavaa tunnelmaa.

Elokuva: Twin Peaks – Tuli kulje kanssani (Twin Peaks – Fire Walk With Me, 1992) sai ilmestyttyään ristiriitaisen, miltei tyrmistyneen, vastaanoton niin yleisöltä kuin kriitikoilta. Tuntui kuin suurin osa ihmisistä olisi elokuvan sijaan kuvitellut katsovansa Twin Peaksin lisäjaksoa. Kyseessä on kuitenkin itsenäinen elokuva, vaikkakin elimellisessä suhteessa tv-sarjasta tuttuun miljööhön ja hahmoihin.

Väärinymmärretty ja aliarvostettu elokuva sijoittuu viikkoon ennen sarjan aloittaneita tapahtumia. Fire walk With Me sukelsi Laura Palmerin salattuun, synkkään kaksoiselämään ja flirttailuun pahuuden kanssa. Kokonaisuus oli synkkä, vakava, suorastaan kauhuelokuvamainen kuvatessaan perheyhteisön tukahduttavaa ja tuhoavaa vaikutusta. Sisäiset, psykologiset tapahtumat olivat sarjaa selkeämmin ulkoista todellisuutta tärkeämpiä kuvatessaan Lauran mielen asteittaista hajoamista.

Elokuva sai kritiikkiä monien tuttujen hahmojen puutteesta, ja erityisen vaikea pala nieltäväksi oli Lara Flynn Boylen sijaan Donnan roolissa nähty Moira Kelly. Kritiikin nuolet osuivat myös sarjasta tutun absurdin huumorin (”There was a fish in the percolator”) uupumiseen. Nyt julkaistu lisämateriaali korjaa osaltaan molempia ”puutteita”.

Lisämateriaali: Paketti sisältää runsaasti lisämateriaalia, niin aiemmin julkaistua kun ennennäkemätöntäkin. Kirkkain helmi on Fire Walk With Mesta alun perin leikatut puolitoista tuntia, jotka liki tuplaavat elokuvan pituuden. Peräti 35 kohtausta sisältävät monia sarjasta tuttuja, mutta elokuvasta pois jääneitä, hahmoja. Irrallaan katsottuina osa niistä tuntuu sketsimäisiltä mutta hauskoilta sellaisilta, ja on toisaalta helppo ymmärtää, miksi ne on alun perin leikattu pois lopullisesta versiosta: hauskuudestaan huolimatta ne olisivat sopineet kokonaisuuteen huonosti.

Muista lisämateriaalista erikoisin on haastattelu, jossa David Lynch jututtaa Palmerin perhettä 25 vuotta sarjan tapahtumien jälkeen. Siis hahmoja, ei näyttelijöitä.

Ainoa selkeä puute kokonaisuudessa on, ettei siihen sisälly mahdollisuutta katsoa Fire with Men ”director’s cut” -versiota, jossa leikatut kohtaukset olisi koostettu osaksi kokonaisuutta. Eiköhän sekin vielä tulevaisuudessa julkaista.

J. K. SILVENNOINEN

 

 

 

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone