Blade Runner 2049 – Lue arvio!

BR-TRL-059_2040.0.0

Ohjaus: Denis Villeneuve. Pääosassa: Ryan Gosling. 164 min. K16.

Ridley Scottin Blade Runner (1982) sai aikanaan laimean vastaanoton mutta on sittemmin noussut liki täydellisesti aikaa ja uusia katselukertoja kestäväksi kulttiklassikoksi. Niinpä suunnitelmat jatko-osasta herättivät ymmärrettävästi innostusta ja pelkoa.

Onneksi tuottaja Scottille on riittänyt puuhastelu Alienin esiosien parissa, ja ohjaajaksi valittiin Denis Villeneuve, jonka jokainen näkemäni elokuva on ollut katsomisen väärti, Sicario (2015) ja Arrival (2016) jopa suosituksen arvoisia.

Vuonna 2049 jokainen tolkuissaan oleva ja riittävän varakas ihminen on muuttanut avaruuden siirtokuntiin. Maahan on jäänyt pohjasakka, kuten valtion virkamiehet ja blade runner K (Ryan Gosling), joka jahtaa työkseen Nexus 6 -replikantteja. Näiden tilalle on kehitetty edeltäjäänsä kuuliaisempi Nexus 8 -sukupolvi, jota K itsekin edustaa. Kuten kunnon dekkariin kuuluu, K:n rutiinikeikka muuttuu rönsyileväksi oksistoksi, jonka läpi kompastelu vaatii muutakin kuin vesuria ja kumisaappaita.

Blade Runner -universum on vanhentunut uskottavasti 30 vuotta. Los Angeles on yhä surumielisen kaunis, ahdas ja monikansallinen kyberpunk-loukko, jossa hymyillään vain ohjelmoidusti tai ironisesti. Mittakaava vain on suurempi.

Scottin Los Angelesiin säätiedotus lupasi pelkkää sadetta, mutta vuoden 2049 ilmasto tarjoaa myös lunta ja pölyä. Maaperä ja ilmakehä on myrkytetty, eroosio raiskannut kauniisti kaiken keskustan valoreklaamien tuolla puolen. Langin Metropoliksesta on siirrytty ruosteen ja tuhkan peittämään Tarkovskin Stalkeriin. Roger Deakinsin nimi lopputeksteissä ei yllätä.

Vuonna 1982 tekniset rajoitteet pakottivat innovatiivisiin ratkaisuihin, mutta myös Blade Runner 2049 on kuvattu vihreän seinän sijaan oikeissa lavasteissa. Yhteistä on myös hitaus, viipyilevä rytmi, jolla tarinaa ja kohtauksia kuljetetaan. Se ei ole pelkkää miljöön estetiikasta nautiskelua vaan keskeinen osa Blade Runner -tunnelmaa.

Viittaukset menneeseen eivät ole vietteleviä silmäniskuja faneille, vaan pyrkimyksenä on syventää teemoja ja viedä tarinaa eteenpäin. Molemmat Rick Deckhartiin (Harrison Ford) liittyvät tutkimuslinjat jätetään viisasti elämään, joskin toinen niistä saa enemmän todistusaineistoa puolelleen.

Dialogin ja dynamiikan suhteen kiinnostavinta ja inhimillisintä on K:n ja hänen hologrammivaimokkeensa (Ana de Armas) vuorovaikutus. Yhtä soman kipeää keinoälyromantiikkaa on nähty viimeksi Spike Jonzenin Herissa (2013).

Heikoin lenkki on Niander Wallace, näennäisfilosofisia papanoita suustaan pudotteleva tiedemies, jota Jared Leto tulkitsee tavalla, jossa mieleenpainuvinta ovat värikkäät piilolinssit. Pahan jumalan ja planeetan älykkäimmän miehen roolia yhdistelmä ei kanna mutta antaa lisäsyyn kaivata, alun perin rooliin kaavailtua David Bowieta.

Raamatullinen vertauskuvallisuus niin dialogissa kuin tarinassa tuntuu turhalta mutta ei häiritse liikaa. On yllättävää, ettei Blade Runner 2049 jää tämän pahemmin edeltäjänsä siniseen varjoon.

J. K. SILVENNOINEN

Vuokraa elokuva Elisa Viihteen Vuokraamosta

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone