Bachelor Suomessa yötreffeillä läheisyyttä ja pusuttelua mutta myös ratkaisun hetkiä

bachelor_suomi_logo_1024

Bachelor Suomessa Toffe on ahkeran deittailun ja tutustumisen jälkeen saanut karsittua naisten määrään kolmeen. Jäljellä ovat enää Maria, Daniela ja Petra.

Pitkät yötreffit laittoivat Bachelor-komistuksen pään sekaisin mutta treffailut toivat myös vastauksia.

Ensimmäisenä yötreffeille pääsi Maria. Pari intoutui illan aikana pusutteluun, vaikka Marian sanoin ilta päättyy vain yhdessä nukkumiseen.

Kyllä mä halusin päästä kertomaan sulle, että mulla on tosi hyvät fiilikset sua kohtaan ja… oon kans niinku… vähän niinku ihastunut”, Toffe toteaa seuraavana aamuna.

Petra on seuraavana yötreffivuorossa. Parilla on alusta lähtien ollut kemiat kohdallaan mutta Toffe on miettinyt kaksikon vuosikymmenen ikäeron mahdollisia vaikutuksia. Fyysinen vetovoima on kuitenkin selviö, vaikka illan aikana on tarkoitus myös keskustella syvällisiä

Christofferin lähellä on tosi kiva olla, on kiva pussailla hänen kanssaan”, intoilee Petra säteilevänä onnesta.

Bachelor Suomi tiistaisin kello 21 Livillä ja Ruudussa. Sarjan viimeinen jakso ja sitä seuraava Tilinteko-jakso tulevat Ruudun tilaajien katsottavaksi tiistaina 28.5. kello 21.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone