Autolla Nepaliin – Unelmien elokuva

AN-ELOKUJULISTE-A3.indd

O: Timo Peltokangas. PO: Juho Leppänen, Mikael Hautala, Rico Pircklén, Misa Jokisalo, Heikki Lamula. 103 min. S.

Nepal

Autolla Nepaliin – Unelmien elokuva alkaa Juho Leppäsen taustoituksella halusta auttaa Nepalin kastittomia. Hän päättää lähteä parin ystävänsä kanssa pakettiautolla Nepaliin hakeakseen paikallisesta naisten turvakodista koruja Suomeen myytäväksi. Samalla on tarkoitus kerätä rahaa ja huomiota kastittomien oloille.

Alku herättää ennakko-odotuksen, että dokumentin keskiössä, tai vähintään laitamilla, olisivat kastittomat nepalilaiset. Heidät ohitetaan kuitenkin muutamalla virkkeellä, minkä jälkeen huomion kohteena ovat matkalaiset, heidän kokemuksensa ja huolensa.

Alun perin matkasta ei ollut tarkoitus tehdä elokuvaa. Ehkä sen vuoksi kulttuurien ja maiden väliset erot kuitataan maisemakuvilla ja ongelmilla viranomaisten kanssa. Jos miehet tapaavat paikallisia tai solmivat uusia ystävyyssuhteita, se ei dokumentista välity.

Sekaan on leikattu julkisuuden henkilöitä, jotka kertovat omista kokemuksistaan ja tuestaan projektille. Puhuvien päiden ja vaihtuvien maisemien keskelle vaihtelua tuovat ongelmat kuten auton hajoaminen ja vuoristotiellä koettu terroriuhka. Pakettiauton kuljettaminen veneessä vesireitiksi muuttuneella tiellä on kuvallisesti dokumentin huippuhetki.

Miehet vaikuttavat vilpittömiltä ja mukavilta, mutta juuri siksi dokumentin katselu tuntuu hetkittäin vaivaannuttavalta. Syyt, miksi oksennus ei ole osunut pönttöön kiinnostaa takuulla saman hytin jakavia, mutta katsojana asiasta on vaikeampi innostua.

Ystävysten sanailu ja auton katolla tanssiminen avaavat heidän keskinäistä suhdettaan ja tunnelmiaan, mutta kuten tunnettua, on helpompi viihdyttää parhaita kavereitaan kuin suurta yleisöä.

Projekti nousi pieneksi ilmiöksi sosiaalisessa mediassa ja tuotti yksityisten lahjoitusten ja sponsorien tuen avulla rahoituksen muun maussa kahteen nepalilaiseen koulutuskeskukseen. Myös ensimmäisen kokonaan joukkorahoituksella tehdyn kotimaisen elokuvan tuotot lahjoitetaan lyhentämättöminä Nepaliin. Tämä kaikki ansaitsisi täydet kymmenen pistettä.

Tällä sivustolla pisteet annetaan kuitenkin elokuvasta, josta välittyy jotain ominaista nykyiselle hyväntekeväisyysturismille, jossa auttamisen ohella keskeistä ovat auttajan omat elämykset ja Facebook-kuvien kaltaiset dokumentit.

Siinä missä Ville Haapasalo tyrskii omissa matkaohjelmissaan kohtaamiensa ihmisten tai luonnon surkean tilan tai silkan pyhyyden kokemuksen herkistämänä, nielevät Nepaliin matkalla olevat miehet kyyneliä lähinnä koti-ikävän ja oman apunsa merkityksen liikuttamina. Mieleen hiipii South Parkin jakso, jossa sähköautoilla ajavat kaupunkivihreät nuuhkivat omia suolistokaasujaan suurella antaumuksella.

Loppukuvat uuden koulunsa pihassa palloa potkivista lapsista kuitenkin osoittavat, että tämä elokuva enemmän kuin ansaitsi tulla tehdyksi.

J. K. SILVENNOINEN

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone