Arvostelussa Mother: ”Tyylilajeja yhdistelevä trilleri pitää katsojan ymmällä loppuun asti.”

Mother. Ohjaus: Bong Joon-ho. 129 min. 2009.

Parasiten (2019) historiallisen Oscar-menestyksen ilahduttavana seurauksena myös Bong Joon-hon varhaisempia koreankielisiä elokuvia alkoi tulla Suomessa teatterilevitykseen ja suoratoistopalveluihin.

Motherissa ylihuolehtivä äiti (Kim Hye-jan) elää taloudellisesti niukkaa arkea kolmekymppisen poikansa Do-joonin (Won Bin) kanssa. Poika on kehitysvammainen, helposti vietävissä ja alati ongelmissa, minkä vuoksi äiti kokee jatkuvaa huolta jälkikasvustaan.

(juttu jatkuu)

Kun lukiolaistyttö löydetään raa’asti murhattuna ja todistusaineisto viittaa Do-joonin, päättää äiti todistaa poikansa syyttömyyden tarvittaessa vaikka yksin. Poliisit sen sijaan esitetään, aivan kuten Bong Joon-hon aiemmassa Memories of Murderissa (2003) saamattomina ja laiskona tunareina.

Motherissa on kutakuinkin kaikkea sitä, mikä on tehnyt Bong Joon-hon elokuvista suosittuja, mutta jollain tapaa hillitymmin ja keskitetymmin. Tyylilajien ja tunnelmien yhdistely tapahtuu niin hitaasti, että pitkään tuntuu kuin katsoisi realistista perhedraamaa, johon on yhdistetty rikostutkintaa ja murhamysteeriä.

Loppua kohden tyylilaji muuntuu yllätykselliseksi trilleriksi. Tapahtumat esitetään ja kuulusteltavien kertomuksia visualisoidaan tavoilla, jotka pitävät katsojan ymmällä loppuhetkille saakka. Kantavana teemana säilyy kuitenkin ehdoton ja periksiantamaton äidinrakkaus.

Nimettömäksi jäävää äitiä näyttelee Kim Hye-ja, joka on kotimaassaan tullut tunnetuksi tv-sarjoissa esittämistään äitihahmoista.

J. K. Silvennoinen

Katso Mother Elisa Viihteen vuokraamosta

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone