Arvostelussa Mission: Impossible – Fallout: ”Kuutta kymppiä kolkutelleva Cruise on yhä uskottava fyysisessä roolissaan.”

mission-impossible-800x450

Maalla, merellä ja ilmassa

Kuudes Mission: Impossible -elokuva rakentuu kolmen toimintajakson ympärille.

Mission: Impossible – Fallout. Ohjaus: Christopher McQuarrie. Pääosissa: Tom Cruise, Alec Baldwin, Simon Pegg, Rebecca Ferguson, Ving Rhames, Henry Cavill. 147 min. K12.

***

Mission: Impossible – Fallout jatkaa M:I-elokuvien 2010-luvun onnistunutta kasvojenkohotusta, jossa vanha konsepti näyttää tutulta mutta hieman aiempaa paremmalta.

Sarjan kuudes osa on suoraa jatkoa edeltäjälleen, mikä selittynee sillä, että Christopher McQuarrie on jatkanut ohjaajana ja käsikirjoittajana. Jopa itseironisen kliseistä juonta on kuitenkin niin ohuelti, ettei kukaan tolkuissaan oleva putoa kärryiltä vaikka ei muistaisi mitään Mission: Impossilbe – Rogue Nationista (2015). Tiivistetysti: selityksenä takaa-ajoille ja käsirysyille ovat tällä kertaa kolme vääriin käsiin joutunutta plutoniumpommia.

IMF-agentti Ethan Hunt on henkilöitynyt jo vuodesta 1996 Tom Cruiseen, joka kuutta kymppiä kolkutellessaan on yhä uskottava erittäin fyysisessä roolissaan. Huntista yritetään kuitenkin nyt tehdä aiempaa moniulotteisempi ja sympaattisempi hahmo korostamalla tämän lojaaliutta ystävilleen, rikkinäistä menneisyyttä ja suhdetta Rebecca Fergusonin esittämään naisagenttiin.

Tämä on turhaa, sillä – pois lukien vakavat perversiot – ainoa syy katsoa M:I-elokuvia ovat niiden omaperäisten ympäristöjen ajallisten ja tilallisten rajoitusten ympärille rakennetut toimintajaksot.

Mission: Impossible – Ghost Protocolasta (2011) jäi mieleen lähinnä Dubaissa sijaitsevan Burj Khalifan rakenteissa kilvoittelu, Rogue Nationista puolestaan hitchcockmaisesti partituurin mukaan rytmitetty kohtaus Wienin valtionoopperassa.

Falloutissa yksittäisistä rakennuksista ja sisätiloista on siirrytty ulkoilmaan ja laajempiin näkymiin. Alkupuoliskon pitkä moottoripyörätakaa-ajo on onnistunut niin stunttiensa kuin Pariisin kaupunkitilan hyödyntämisen suhteen. Myös helikopterijakso vuoristomaisemissa on komeasti toteutettu. Lontoon katoille sijoittuva kokonaisuus tuntuu sen sijaan vain tekosyyltä saada Cruise ottamaan tavaramerkeiksi muodostuneita spurttejaan – mikä ei tässä yhteydessä ole varsinainen moite.

J. K. Silvennoinen

Vuokraa elokuva Elisa Viihde Vuokraamosta

 

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone