Arvostelussa Blue Jasmin: ”Woody Allen palaa vakavampaan ja rujompaan ihmiselon kuvaukseen.”

13-BlueJasmine-u-can-see-meltdown-in-cates-eyes-as-jasmine

Hermoromahduksen partaalla

Blue Jasmine. Ohjaaja: Woody Allen. Pääosissa: Cate Blanchett, Sally Hawkings, Alec Baldwin. 98 min. S. 2013.

Kahdeksankymmenen vuoden ja viidenkymmenen elokuvan rajapyykit ylittänyt Woody Allen on aivan viime vuosiin asti pitänyt yllä hurjaa ”vuosi ja elokuva” -tahtiaan. Taso on vaihdellut melkoisesti, mutta täysin teräänsä mies ei ole menettänyt.

Kahden kepeän komedian (Midnight in Paris, 2011 ja To Rome with Love, 2012) jälkeen Allen palaa vakavampaan ja rujompaan ihmiselon kuvaukseen. Jasmine (Cate Blanchett) on sisarpuolensa (Sally Hawkins) luokse muuttava, omaisuutensa, maineensa, perheensä ja mielenterveytensä miehensä keinottelun (Alec Baldwin) vuoksi menettänyt entinen seurapiirirouva.

Eurooppaan sijoittuneiden elokuvien sijaan miljöönä on jälleen Yhdysvallat. Kerronta jakautuu nykyhetkeen San Franciscossa ja New Yorkiin sijoittuviin takaumiin, jotka avaavat Jasminen romahtaneen mielenterveyden taustoja. Eurooppa-tetralogian turistipostikorttikuvaston ja Allenin New Yorkin kaupunkikuvan lempeän romantisoivan visualisoinnin sijaan kaupungit ovat neutraaleja kehyksiä tapahtumien keskittyessä sisätiloihin.

Vuolaasti pulppuava dialogi, josta suurin piirtein puolet on tekstitetty, yltää woodyallenmaiseen terävyyteen ja nokkeluuteen vain hetkittäin, ja luokkaeroihin ja superrikkaisiin kohdistuvat huomiot ovat kesyjä. Siitä huolimatta Blue Jasmine edustaa selvästi parempaa 2000-luvun Allenia.

Blanchett repii irti sairaan naisen roolistaan enemmän kuin käsikirjoitus ehdottaa. Siitä kiitos kuuluu myös Allenin omintakeiselle näyttelyohjaukselle, jonka merkitys on entisestään korostunut hänen jättäydyttyä elokuviensa pääosista.

J. K. Silvennoinen

Blue Jasmin Elisa Viihde Vuokraamossa

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone