Arvostelu: ”Your name. on teknisesti korkeatasoinen, kerronnallisesti kunnianhimoinen ja katsojan älyä kunnioittava animaatio.”

kiminonawa

Ohjaus: Makoto Shinkai. 104 min. K7. 2017.

Nelikymppinen Makoto Shinkai on puuhaillut kotimaassaan jo pitkään kirjojen, mangan ja animen parissa, mutta Japanin ulkopuolella hänen nimensä on pysynt suurelle yleisölle tuntemattomana. Ei pysy enää.

Shinkain omaan romaaniin pohjautuva Your name. (2016) rikkoi ensin ennätykset Japanissa ja on sittemmin tehnyt saman muualla maailmassa suistaen Studio Ghiblin klassikon Henkien kätkemän (2001) kaikkien aikojen parhaiten tuottaneen animen paikalta.

Niinpä Shinkaita on jo alettu kutsua Hayao Miyazakin manttelinperijäksi, mikä on paljon sanottu. Vaikuttaa tosin ilmeiseltä, että Your name. tulee viettelemään japanilaiselle animelle uuden fanisukupolven lännestä nuorekkailla teemoillaan ja musiikkivalinnoillaan. Oleellisempaa on, että elokuva on teknisesti korkeatasoinen, kerronnallisesti kunnianhimoinen ja katsojan älyä kunnioittava (tai siitä täysin piittaamaton).

Tarinassa maaseutukylän uneliaisuuteen kyllästynyt tyttö ja vauhdiikkaampaa  arkea Tokiossa viettävä teinipoika vaihtavat paikkoja keskenään ­­­­­­­– kirjaimellisesti toistensa kehoihin siirytmällä. Seuraavana aamuna outo kokemus on unohtunut vain alkaakseen vuorokautta myöhemmin alusta.

Ei ole selvää katsojalle, kauanko hämmentävä kehojenvaihto on jatkunut. Ilmeisempää on, etteivät sen osapuolet kykene muistamaan edellistä vastaavaa kokemustaan. Pikkuhiljaa he kuitenkin oppivat lähettämään viestejä toisilleen (tai näkökulmasta riippuen itselleen) tallentamalla merkintöjä toistensa matkapuhelimiin. Todellisten muistojen sijaan heidän menneisyytensä alkaa rakentua digitaalisista päiväkirjamerkinnöistä.

Your name. ei jää pelkäksi sukupuolirooleilla leikitteleväksi komediaksi vaan kuvaa myös kahta erilaista elämäntapaa ja ympäristöä liikkuessaan Japanin perinteistä tapakulttuuria kunnoittavan maaseudun  ja modernin Tokion välillä.

Elokuva tekee siirtymiä paitsi maantieteellisesti myös aika-avaruudessa, minkä vuoksi katsojalta edellytetään valpautta. Tapahtumien taustoja ei tyhjentävästi avata, vaikka luonnonkatastrofin ja vanhojen rituaalien merkityksiin viitataankin. Miellyttävimmältä tuntuu tapa, jolla kuvataan unien ja muistojen sekoittumista epämääräiseksi kaipaukseksi ja melankoliaksi.

Aina välillä herää pelko käsinmaalatun animaatioelokuvan katoamisesta. Your namen. digitaalisesti tehdyt luontonäkymät ja urbaani miljöö jatkavat perinnettä tavalla, joka ei kauneudessaan häviä siveltimellä luoduille esikuvilleen.

J. K. SILVENNOINEN

Vuokraa elokuva Elisa Viihde Vuokraamosta

 

 

 

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone