Arvostelu: ”Helenessä ei syyllistytä romantisoivaan stereotypiaan väärinymmärretystä nerosta.”

Kohtauksia Helene Schjerfbeckin elämästä

Helene pohjautuu aikalaiskirjeisiin ja Rakel Liehun fiktiivinen taitelijaromaaniin (2003). 

Helene. Ohjaus: Antti J. Jokinen. Pääosissa: Laura Birn, Johannes Holopainen, Pirkko Saisio, Krista Kosonen. 122 min. K7. 2019.

Maamme merkittävimpiin taiteilijoihin kuuluva Helene Schjerfbeck (1862–1946) oli viime vuonna kovasti pinnalla. Syksyllä 2019 ilmestyi hänen nuoruusvuosistaan kertova Reetta Niemensivun sarjakuva Maalarisiskot, ja Ateneumin samana vuonna päättynyt näyttely rikkoi museon päiväkohtaisen yleisöennätyksen. Antti J. Jokisen ohjaama Helene (2019) kuuluu puolestaan harvalukuisten naiseen keskittyvien suomalaisten elämäkertaelokuvien joukkoon.

Tapahtumat sijoittuvat suurin piirtein vuosiin 1915–1923, jolloin Helene (Laura Birn) asui äitinsä (Pirkko Saisio) kanssa Hyvinkäällä. Vuosiin mahtui mm. Ateneum suurnäyttely, mutta eniten elokuvassa annetaan tilaa suhteelle Einar Reuteriin (Johannes Holopainen). Reuter toimi taitelijan muusana ja ystävänä, mutta elokuva viittaa myös romanttis-eroottisempiin väleihin.  

Vaikka Helenen ja Einarin välille on ladattu suurimmat tunteet, jää heidän suhteensa lopulta ulkokohtaisemmaksi kuin äitiin ja läheiseen ystävään Helena Westermarckiin (Krista Kosonen).

Rajattu ajanjakso on lähtökohtana hyvä, eikä Schjerfbeckin elämää yritetä liiaksi yhdistää Suomen historiallisin ja poliittisiin vaiheisiin. Naisen asemaan viitataan lähinnä dialogissa, jossa Helenen äiti ja veli suhtautuvat tämän taiteeseen väheksyvästi. Kiusallisemmalta tuntuu naisen naimattomuuden esittäminen surumielisenä vastoinkäymisenä, mihin lopputekstin painotukset vihjaavat.  

Helenessä ei syyllistytä romantisoivaan stereotypiaan nälässä ja kurjuudessa elävästä väärinymmärretystä nerosta, vaan Schjerfbeck näyttäytyy itsetietoisena taitelijana, jonka arvostus on noususuhdanteessa.

Tietynlainen etäännyttävä kunnioitus kohteeseen kuuluu myös dialogissa, joka on kirjakielistä ja jäykkää kuin Aki Kaurismäki olisi kadottanut huumorintajunsa ja nokkeluutensa.

Schjerfbeckin ja hänen tuttavapiirinsä suomenruotsalaisuus on häivytetty taka-alalle, mutta muutoin epookissa on pyritty historialliseen tarkkuuteen. Silti etenkin kaupunkien ulkokuvissa on lavastemaisuuden tuntua. Pahin kauneusvirhe on kuitenkin vuosikymmeniä elokuvan tapahtumien jälkeen maalatun omakuvan sijoittaminen maalaustelineelle.

Rauno Ronkaisen kuvaus on tarkoin harkittua, ja väripalettiin on lainattu sävyjä suoraan Schjerfbeckiltä, mutta samalla kompositioissa on hetkittäin jäykän asetelmallisuuden tuntua.  

J. K. Silvennoinen

Osta elokuva Elisa Viihde Vuokraamosta

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone