Arvio: The Grand Budapest Hotel on Ralph Fiennesin elokuva – ”osoittaa komediallista osaamista tarkalla ajoituksellaan”

MV5BMTQzNzQ4NjEyOF5BMl5BanBnXkFtZTgwNDYwODYyMTE@._V1_SX1500_CR0,0,1500,999_AL_

The Grand Budabest Hotel. Ohjaus: Wes Anderson. Pääosassa: Ralph Fiennes. 101 min. K-12.2014.

Siirtymä hautausmaalla kävelevän tytön kirjan takakannesta kirjailijan alkusanoihin ja niistä hotellin ravintolassa kerrottuun tarinaan tuntuisi elokuvan avauksena teennäiseltä kikkailulta, mikäli ohjaajana olisi joku muu kuin Wes Anderson.

Portieerin (Ralph Fiennes) ja hänen oppipoikansa suhteesta ja keskinäisestä kunnioituksesta kertova The Grand Budabest Hotel on totutun omintakeinen sekoitus absurdia komiikkaa, satua ja romanttista melodraamaa. Aiheet ja teemat ovat tuttuja ohjaaja-käsikirjoittajan aiemmista elokuvista, samoin kuvallisuudelle alisteinen tarinallinen yksiulotteisuus.

Elokuva liikkuu sujuvasti nykyhetken, 1960-luvun ja maailmansotien välillä kuvitteellisessa miljöössä, joka ei löydä kotiaan tietystä ajasta tai paikasta vaan ohjaajansa omasta maailmasta. Vuoristohotelli muuntuu 1930-luvun nukkekotimaisista, lämpimillä väreillä kyllästetystä ja Hollywoodin kultakauden värielokuvien lavasteiden artefaktisuudesta itäblokilta haisevaan harmaaseen rappioon. Puhtaan esteettisten tavoitteiden lisäksi rakennuksen metamorfoosi symboloi aikakausien vaihtumista ja niiden tuomia kulttuurisia muutoksia.

Andersonin elokuvat rakentuvat usein vahvan keskushahmon sijaan kirjavasta joukosta eksentrisiä hahmoja, mutta The Grand Budapest Hotel on Ralph Fiennesin elokuva. Vakavista rooleista tunnettu näyttelijä osoittaa komediallista osaamista tarkalla ajoituksellaan ja saa jäykkää etikettiä ja karkeutta yhdistävän dialogin kuulostamaan paremmalta kuin se todellisuudessa on.

Muutkin roolit on täytetty Andersonin luottonäyttelijöillä, ja pienimmissäkin sivuosissa nähdään Adrien Brodyn, Willem Dafoen, Harvey Keitelin, Bill Murrayn, Edward Nortonin, Jeff Goldblumin ja Jude Law’n kaltaisia hienoja näyttelijöitä.

Sukupolvensa helpoiten tunnistettaviin kuuluvan auteurin omalaatuinen estetiikka, jolle ominaista ovat äärimmilleen hiotut kuvakompositiot, kameran täyskäännökset, värit ja visuaaliset yksityiskohdat, lävistää koko elokuvan. Visuaalinen luovuus on persoonallista ja kiinnostavaa mutta pakonomaisuudessaan miltei neuroottista.

Bottle Rocketin (1996) ja Rushmoren (1998) jälkeen Andersonille on muodostunut oma kieli, joka muuttaa kummallisuuden odotuksenmukaiseksi tuttuudeksi ja tekee hänen elokuviensa keskinäisestä erottelusta ja paremmuusjärjestykseen laittamisesta jossain määrin keinotekoista.

Uutukainen on andersonmaisesti samaan aikaan hauska ja surumielinen, melankolinen ja toiveikas. Itseäni miellyttää Anderson eniten juuri silloin, kun hänen karkkikuorrutetut ja marenkipäällysteiset kuvansa täyttyvät vaikeasti määriteltävästä sentimentaalisuudesta. Haikeus ja kaipuu ovat The Grand Budapest Hotelissa eniten läsnä raunioituneen, parhaat päivänsä nähneen hotellin hiljaisilla käytävillä.

Selkeimmin esiin nousee kuitenkin komediallisuus, jonka nopeat suunnanvaihdokset, tarkka ajoitus ja fyysinen mekaanisuus jatkavat Chaplinin ja Keatonin perintöä värikkäämmässä ympäristössä.

J. K. SILVENNOINEN

Leffan voi vuokrata Elisa Viihteestä.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone