Arvio: Olavi Uusivirran komea konserttielokuva tarjoaa kaikkea sitä mitä väliin jäävältä keikkakesältä odotimme

Olavi Uusivirta piristää koronauupumuksen keskellä kahdella temaattisella konsertilla, joista intiimi ja spontaani ”laivakonsertti” Zeppeliini löytyy nyt Elisa Viihde Vuokraamosta. Ensimmäinen elokuva Auringon lapsi julkaistiin huhtikuun lopulla.

Olavi, Suomen oma Ola Salo (The Ark -yhtyeen laulaja), on tunnettu heittäytymisestään, live-energiastaan ja läsnäolostaan ja juuri sitä on tarjolla Zeppeliinin muodossa. Keikkatuokio hyödyntää niin livetilanteen hikistä ja intensiivistä tunnelmaa, kuin akustisemman fiilistelyn mukanaan tuomaa pohdiskelevaa tunteellisuutta. Keikan tapahtumapaikaksi on valittu eksoottiselta vaikuttava laivamiljöö. Kuunari Jan Mayenin historia ulottuu mahdollisesti jopa kieltoajan kuuluisaan salakuljettajaan Algot Niskaan – totta vai arvailua mutta laiva luo keikalle kuitenkin omanlaistaan rosoista ”irti arjesta” -tunnnelmaa. Matkalla jonnekin.
zeppeliini
Olavi on show’n ehdoton kiintotähti mutta myös kitaristi Timo Kämäräinen on liekeissä kuin juhannuskokko. Muutenkin bändi on todella tiukassa kunnossa, harjoittelun määrä näkyy ja kuuluu. Keikka aloitetaan kunnon rähinällä  – Auttakaa! on aivan mainio rock’n’rollin purkaus, kaikkea sitä mitä väliin jäävältä keikkakesältä olisimme odottaneet. Olavi malttaa kuitenkin laskea kierroksia – miehen monipuolisuus tulee selkeästi esille. Tunneskaala vaihtuu kappaleiden myötä ja On niin helppoo olla onnellinen tulee hakematta mieleen Olavin bändin latautunutta suoritusta seuratessa.
Kameroita on käytössä useita, kuvakulmia on lupa vaihdella ja lähikuvilla tuodaan bändi iholle mutta lähikuvat toimivat myös mainiosti tunnelman tiivistäjänä pieneltä ruudulta katsottuna. Väliin viipaloidaan kuvia kolmelta Olavin videolta.
zeppeliini1
Kuvakaappaus elokuvasta
Hikisen keikkatunnelman katkaisee laivan kannella suoritettu akustinen soittosessio, johon mukaan saadaan myös puhaltimet. Monipuolisuus ilahduttaa mutta ainakin allekirjoittanut olisi mielellään pysytellyt laivan uumenissa kuumana hehkuvan bändin parissa ja jättänyt kansipaikan tunnelmat vaikka dvd-julkaisun bonusraidoiksi.
Kun Olavi laulaa Kultaa hiuksissa, voi hetken tuntea kesän tuoksun ja musiikin energian parantavan voiman. Näin sen kuuluu mennä, vain Olavi ja kaikesta turhasta riisuttu keikkahetki. Laulut puhuvat, kitara soi ja rokkikukko panee parastaan. Iso annos Olavia kiitos, vaikka sitten Zeppeliinin muodossa!
 Teksti: J.A.Kaunisto
Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone