Armanin maailma

armanin maailma

Arman Lizad ja Kauko Röyhkä (Docendo 2014)

Kauko Röyhkä on kirjoittanut kirjan tv-persoona Arman Alizadista. Armanin maailma -muistelmissa kerrataan Alizadin (s.1971) elämänvaiheet lapsuudesta nykypäivään. Tarinaa tuetaan perhealbumista kopioiduilla kuvilla.

Alizad on yksi tämän hetken tunnetuimpia tv-kasvoja Suomessa. Hän paljastuu myös taitavaksi skeittariksi, tanssijaksi ja Suomen nuorimmaksi vaatturimestariksi. Lisäksi hän on espoolainen perheenisä, joka viettää mieluummin normaalia arkea kuin kilistelee seurapiirikutsuilla.

Iranin Teheranissa syntynyt Arman muutti perheensä kanssa Yhdysvaltoihin ja sieltä Suomeen 80-luvulla. Lapsuus- ja nuoruusvuodet käydään läpi kirjassa pintapuolisesti. Pääpaino on Armanin tunnettujen tv-sarjojen, kuten Kill Arman ja Armanin viimeinen ristiretki, tekemisessä ja niihin liittyvissä muistoissa.

Yhteistä ohjelmille on, että tekijät ovat lähteneet tekemään jotain, mistä heillä ei ole ollut mitään hajua. Se on lienee niiden menestyksen salaisuus.

Viimeisessä ristiretkessä päädytään keräämään pulloja Kamputsean kaduille ja rikollisjengin juoksupojaksi Brasialiassa.  Kill Armanissa Alizad ottelee kamppailulajien mestareita vastaan.

Rajoja koetellaan ja rikotaan. Milloin tuijotetaan aseen piippua tai teurastetaan eläimiä. Kroppa on kovilla, kun saadaan turpiin tai sairastutaan vuoristotautiin ja Ganges-joen vedestä saatuun pöpöön.

Alizad paljastuu herkäksi ja pohdiskelevaksi, mutta äärimmäisen tahdonvoimaiseksi ihmiseksi. On kunnioitettavaa huomata, kuinka pitkälle jääräpäisellä asenteella voi halutessaan mennä.

Päähenkilö kertoo kirjassa myös sosiaalisen median käytöstä sekä mielipiteensä maahanmuutosta ja ääriliikkeistä. Rivien välisä löytyy jokunen elämänohjekin.

Armanin maailma on lämminhenkinen ja mukaansa tempaiseva. Perusteellisena elämäkertana sitä ei voi pitää. Sellainen kannattaa tehdä vasta myöhemmin, sillä tällä miehellä on vielä paljon annettavaa.

 

Armanin maailma Elisa Kirjassa.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone