Anna Paavilainen ihastui Jättekivan hahmoihin: ”Sarjassa käsitellään asioita, joita harvoin sanotaan ääneen”

jättekiva 24

Elisa Viihteen Jättekiva-sarjan toinen kausi on julkaistu. Toisella kaudella lappilainen Aino (Anna Paavilainen) ja suomenruotsalainen Micke (Elmer Bäck) alkavat harkita perheen perustamista. Ullanlinnaan kotiutuneen nuoriparin mahdollinen perheenlisäys nostaa pintaan epävarmuutta ja välit myös vanhempiin joutuvat koetukselle.

Anna Paavilainen kertoo kiintyneensä sarjan hahmoihin jo ensimmäisellä kaudella.

”Heidän suhteensa kosketti minua paljon. Heidät on kirjoitettu niin kokonaisen tuntuiseksi, että näyttelijänä tulee ajateltua heidän tunteitaan”, Paavilainen sanoo.

”Minulla on sellainen olo, että Micken ja Ainon suhde on totta. Ehkä se liittyy siihen, että Niklas ja Karoliina Lindgrenin ovat käsikirjoittaneet sarjaa tosi paljaana, vaikka tietenkään kaikki sarjassa nähdyt asiat eivät ole tapahtuneet heidän elämässään yksi yhteen.”

jättekiva 21
Jättekivan Mickeä ja Ainoa näyttelevät Elmer Bäck ja Anna Paavilainen tuntevat toisensa teatterikorkeakoulusta jo 15 vuoden takaa.

Anna Paavilainen pitää kakkoskautta onnistuneena ja hän toivoo, että mahdollisimman moni ihmiinen löytäisi sarjan.

”Sarja on ainutlaatuinen. Mukana on asioita, joita harvoin sanotaan ääneen ja näytetään. Kausia on turha verrata keskenään, mutta ehkä huumori on rennompaa toisella kaudella, koska tekijöiden välinen luottamus oli kasvanut.”

Paavilainen opiskeli Ruotsissa elokuvaohjaamista ja käsikirjoittamista. Hänen ensimmäinen lyhytelokuvansa Kaksi ruumista rannalla sai kunniamaininnan Tampereen Elokuvajuhlilla maaliskuussa. Viime syksynä hän kuvasi lyhytelokuvan ”Sano vaan jos tuntuu pahalta”. Elokuva saa ensi-iltansa syksyllä.

Hän aikoo jatkossa sekä ohjata että näytellä.

”Näytteleminen ja ohjaaminen eivät sulje pois toisiaan kuin aikataulullisesti”, hän toteaa.

Jättekivan toisen tuotantokauden neljä ensimmäistä jaksoa on katsottavissa Aitio-ohjelmakirjastossa. Loput viisi jaksoa tulevat katsottaviksi 14.6.2019.

 

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone